Osaatko fokusoida?

Posted on 2.3.2014

0


Fokusoiminen, siis keskittyminen olennaiseen, on ajatuksena yksinkertainen mutta käytännössä erittäin vaikeaa toteuttaa. Oikeanlainen fokusoiminen nimittäin edellyttää, että pois jätetään kaikki sellainen, mikä ei edistä tavoitetta. Miten se onnistuu arjessa, kun kiire on toisinaan niin kova, ettei ehdi syömään tai edes ajattelemaan?

Olen itse harjoitellut fokusoimista jo jonkin aikaa. Olen tehnyt sitä niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin yrityksemmekin kohdalla. Jälkimmäisessä tapauksessa laitoimme koko firman aivan uusiksi, nimeä myöten, syötyämme omia lääkkeitämme eli tehtyämme itsellemme Asiakasarvokartan ja katsomalla itseämme uusin silmin.

Fokusoiminen vaatii itsekuria – äärimmäistä itsekuria

Ajattele, että sinulla on 100 yksikköä resursseja (aikaa, energiaa jne.) Jos jaat tuon resurssimäärän 10 eri asiaan, teet kutakin keskimäärin 10 % teholla. Jos jaat 100 yksikköä viiteen eri tehtävään, tehosi nousee jo 20 %:iin. Ja niin nousevat tuloksetkin.

Tyypillinen yrittäjä on luonteeltaan mahdollisuuksien näkijä. Ja koska yrittäjä näkee mahdollisuuksia vaikka missä, hänen firmassaan suunta tai tekemisen painopisteet saatavat muuttua nopeammin kuin merisääennuste.

Kuitenkin juuri se, että tarttuu jokaiseen tai edes lähes jokaiseen mahdollisuuteen, vie fokuksen pois siitä mikä on olennaista. Joskus tietenkin uusi mahdollisuus vie yritystä harppauksella oikeaan suuntaan, mutta mistä sen olennaisen mahdollisuuden tunnistaa ja miksi se on parempi kuin ne tusina muuta vielä houkuttelevampaa?

Yrityksen on vaikea lukita tavoitteitaan pitkälle tulevaisuuteen, sillä maailma ympärillämme muuttuu koko ajan niin nopeasti, että jo vuoden päähän näkeminen on lähes mahdotonta. Unelmia ja tavoitteita on kuitenkin helpompi nähdä pitkälle, kun ei keskity siihen mitä haluaa saada, vaan siihen millaiseksi haluaa tulla. Se nimittäin asettaa sinut tilanteeseen, jossa sinun on tarkasteltava toimintaasi kriittisesti ja tarvittaessa olemaan valmis muuttamaan sitä, joskus radikaalistikin, kun maailma ympärillä muuttuu. Joksikin tuleminen vaatii nöyryyttä ja valmiutta oppia virheistä sekä aitoa tahtoa kehittyä.

Näin fokusoit

Fokusoiminen lähtee suuremmasta pienempään; tavoitteesta, unelmasta yhteen pieneen askeleeseen.

Mieti, millaiseksi haluat yrityksesi tulleen 20 vuoden päästä? Mitkä ovat ne 3-5 asiaa josta yrityksesi on tuolloin tullut kuuluisaksi? Mieti sitten 3-5 seikkaa, jotka määrittävät yritystäsi seuraavien 15, 10 ja 5 vuoden päästä, jotta unelmasi toteutuisi. Ota sitten tarkempaan fokukseesi seuraavat 5 vuotta ja jaa se vuositasolle: 5 asiaa, jotka tänä vuonna ovat ne tärkeimmät.

Pilko sitten vuotesi vielä pienempiin osiin: kvartaaleihin ja kuukausiin – jälleen 5 keskeistä asiaa, jotka vievät seuraavalle tasolle. Ja vielä kuukausi edelleen seuraavaan viikkoon: mitä sinun tulee saavuttaa tulevalla viikolla, jotta olet matkalla kuukausitavoitteeseesi.

Aikatauluta sitten viikkosi päiväkohtaisiin tavoitteisiin. Näin saat määriteltyä ne 5 asiaa, joita sinun on tänään tavoiteltava ja fokusoi päiväsi niiden ympärille!

Huomaa, että päiväkohtaiset tavoitteet on eri asia kun todo-lista, mutta pyri tekemään todo-listasi niin että ne tukevat tavoitteita.

Kuten huomaat, se mitä tänään teet, vaikuttaa siihen millainen yrityksesi 20 vuoden päästä on.

Tavoitteesi voivat olla sekä määrällisiä että laadullisia, mutta on tärkeää että kokonaisuus vastaa kysymykseen MILLAINEN. Siis millainen tuleva viikkoni tulisi olla, jotta tuleva kuukauteni olisi sellainen, joka vie kohti tämän vuoden tavoitteita jne.

Tee tämä kaikki kirjallisena! Se on erittäin tärkeää, sillä kirjoitettu suunnitelma auttaa sinua paitsi pohtimaan suunnitelmaasi huolella ja sisäistämään sen se myös saa sinut varmemmin toimimaan sen mukaan, omistautumaan sille. Lisäksi se helpottaa seurantaa, eli voit helpommin todeta, oletko saavuttanut tavoitteesi todella.

Mutku… Nyt mietit, että et voi ottaa tehdäksesi vielä viittä asiaa lisää! Olethan yrittäjä ja sinulla on kädet täynnä töitä! Et otakaan, vaan määrittelet, mitkä asiat todella edistävät tavoitteitasi ja teet ne. Loput tekemiset voit deletoida, delegoida tai devalvoida (eli laskea niiden tärkeyttä). Kysy itseltäsi, miksi uhraisit resurssejasi siihen, mikä ei vie sinua kohti unelmaasi sen sijaan, että panostaisit siihen mikä vie? Ajattele, että 5 huolella mietittyä ja tehtyä tekoa päivässä on 1825 askelta vuodessa kohti unelmaasi, ei siitä poispäin.

Väitän, että sinäkin saa enemmän aikaiseksi oikeita asioita jättämällä turhat pois ja keskittymällä olennaiseen. Väitän, että kun laadit hyvän päivä- ja viikkosuunnitelman aikatauluttamalla tehtäväsi, päiväsi paitsi tehostuu myös lyhenee ja sinulle jää enemmän aikaa myös levätä ja ladata ajatuksiasi, mikä puolestaan auttaa sinua matkallasi eteenpäin. Väitän edelleen, että sinun on näin huomattavasti helpompi päättää, mihin mahdollisuuteen tartut ja mihin et.

Huominen on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Tee siitä sen arvoinen.

Posted in: Blogi